25.4.2013

Gluteeniton kakku (koulun talkoisiin)


Taas kerran harmitti, kun en pääse osallistumaan tytön luokkatalkoisiin oman iltavuoroviikon takia. Tulossa on karkki-, kahvi-, tee- ja munkkimyyntiä, sillä luokka on saanut pitää puhvettia Iltamat-tapahtumassa ja näin kerätä lisää rahaa leirikouluun. Tarjosin luokalle "korvaavaa työtä" työajani ulkopuolella ja tuli pyyntö, että tekisin gluteenittoman kahvikakun. Tuli heti parempi olo. Minusta on hyötyä :)

3 dl sokeria
3 dl maissijauhoja
1,5 dl perunajauhoja
1 dl pekaanipähkinää jauhettuna
2 rl psylliumia
2 rl kaakaojauhetta
2 tl vaniljasokeria
1 tl ruokasoodaa

Sekoita keskenään kuivat ainekset.

2 kpl kananmunia
2 dl maitorahkaa
2,25 dl maitoa

Sekoita nämä keskenään

150 g sulatettua voita

Kaada "nestemössö" kuivien aineiden päälle ja sitten voi. Sekoita keskenään ruokalusikalla varovasti. Kaada taikina vuokaan. Paista uunin alimmalla tasolla 180 asteessa noin tunnin verran.

Samalainen kakku vehnäjauholla löytyy täältä





24.4.2013

Oudon ruoan ystävä on grillannut!




Mieheni avasi grillaussesongin vähän ennen kuin lumet ehtivät sulata. Ei ollut maailman laajin valikoima, mutta jostain syystä se oli erikoinen. Meillä grillattiin:


entrecôtea ja karitsan sisäfilettä, vuoroteltu vartailla 

ja pässin kiveksiä.

Raikas salaatti ja lämmin leipää kruunasivat aterian.

Kaipaisimme lampaan keuhkoja grillillä, mutta ne olivat jo syöty täällä



21.4.2013

Suklaisia ajatuksia elikkä... Kolmen suklaan kakku



Helmikuussa tuli ruokahaastevoitto. Maaliskuun ruokahaasten emäntänä mietin teemaa. Oli kolme vaihtoehtoa: oudot ruoat, suklaa ja omena. Ajatelin, jos iskä kokkaa bloggaja osallistuisi, oudot ruoat olisi hyvä aihe. Mutta iskä ei tule mukaan :).
Sitten mietin suklaata. Suklaa on niin MINUN, että haluaisin ehdottomasti osallistua ja kun emäntänä en saisi, hylkäsin suklaankin. 
Ajattelin omenaa ja kaksi kertaa toiseksi tullut Chef Joneksea. Olin varma, että Chef Jones voittaa ja tiesin (arvasin;)), että huhtikuussa tulee teemaksi joko kunnon pihvi tai suklaa. Ja tuli suklaa... Yes! Pääsen osallistumaan huhtikuun ruokahaasteeseen.
Voitosta en haaveile, mutta olisin onnellinen jos voittaisin. Pääasia on nyt leipoa jotain suklaasta, syödä suklaata, tutustua muiden suklaakäyttövinkkeihin, kokeilla uutta, jännittää äänestysaikana ja tietysti, osallistua aina uudelleen ja uudelleen ja uudelleen... :)

-Mikä voittaisi suklaan? 
-Kaksi suklaata :)
No, täältä tullaan kolmella...




POHJA:

150g suklaamuroja 
100g voita
Jauhaa suklaamurot ja sekoita sulatetun voin kanssa. Laita irtopohjavuoan pohjalle ja laita jääkaappiin sillä aikaa, kun teet täytteet.

TÄYTTEET:

150g tummasuklaata 70%
200g maitosuklaata
200g valkosuklaata
500g mascarpone-juustoa
5dl kermaa



Ota kolme kulhoa ja kaada jokaiseen 0,5dl kermaa. Lisää jokaiseen kulhoon yksi laji paloiteltua suklaata ja sulata vesihauteessa. Jäähdytä seokset ja vatkaa hyvin (jokainen suklaaseos erikseen). Vatkaa loput kermaasta (3,5dl) ja lisää mascarpone-juusto. Jaa seos kolmeen osaan ja sekoita suklaan kanssa. Laita pohjan päälle ensin 70% suklaakerma juustotäyte, sitten laita maitosuklaakerma juustotäyte ja päällimäiseksi valkosuklaakerma juustotäyte.




Minusta, ei tarvitse koristella... eikä ehdi ;)

HUOM!!!

Kaikille niille, jotka ovat huolissaan tämän tyyppisistä  kaloripommeista, jotka ajattelevat bikinikuntoa, kenelle tulee syyllinen olo syömisen jälkeen (mutta herkuttelevat edelleen kaikesta huolimatta :D ), tarjoan mielialahelpotusta ja syyllisen olon vapaudesta:
Tähän kakkuun ei ole lisätty yhtään sokeria!!!




14.4.2013

Keijukaisjuhlat



Paljon onnea Ajla, 6 v!!!

Eilen meidän kotiin lensi 5-6 vuotiaita keijuja juhlimaan meidän 6-vuotiaan synttäreitä.
Silkkisiipiset keijut tanssivat, nauroivat ja nauttivat juhlista täyttämällä meidän talon onnella ja keijukaispölyllä. Kesken juhlan Lentävät Pikkuponit tulivat viemään keijukaisia Pegasoksen maailmaan.


Ajla on niin söpö kun hän suuttuu ja sen takia häntä useasti kiusataan. Tämä kuva on otettu kynttilöiden kanssa, ennen sytyttämistä ihan tarkoituksena. Epäilen että mieheni joskus kiusaa Ajlaa saavan kaikkea isosiskon tavaraa käytettynä, muun muuassa kakun kynttilöitä. Haluaisin tallentaa Ajlalle todistuksen etteivät asiat ole niin :D :D :D






Keijut herkuttelivat minipopseilla, kirsikkatomaatti-juustotikuilla, maapähkinänaksuilla, voitaikina-nakkisarvilla ja vaahtokarkeilla. Juhlan kruunasi











Lentävä Pikkuponi-mustikkatäytekakku joka oli koristeltu sateenkaaren värisellä kermavaahdolla.




Syynttärisankari oli aivan onnessaan ja kiittää kaikkia tulijoita juhlaan osallistumisesta ja kaikista ihanista lahjoista.








Ajlan kalenterisyntymäpäivä on tänään ja juhlat jatkuu näin:



Ajlan synttärit oli juhlittu myös perjantaina hoitopaikalla ja sinne lensi perhosen siivillä 30 suklaamuffinssia:



Eiliskalenteripäivän syntymäpäivä oli minun oma. Sitä ei varsinaisesti juhlittu (ei enään tässä iässä), mutta mieheni ja lapseni muistivat sitä ihanalla kukkakimpulla ja lahjakortilla.

                                  Ystäväni muisti myös:





















Rakkaan mieheni ja kultaisten lapseni äidillä oli lauantaiaamuna ylimääräinen työpäivä ja saapuessani kotiin kotiväki yllätti minut myös sillä, että koti oli siivottu ja kaikki järjestetty Ajlan juhlia varten. Enköhän minä ansainnut sen, sillä minäkin aina muistan heidät ♥♥♥♥♥♥♫♫♫♫♫♪♪♪♪♪♥♥♥♥♥♫♫♫♫♫♪♪♪♪♪

15.3.2013

7.4.2013

Esikoisen juhlat




Paljon onnea Amra, 12v!

Lautantaina, meidän koti täytyi iloisilla äänillä. Kuusi viitosluokkalaista tyttöä saapui meille, juhlimaan meidän Amran kanssa 12 v. synttäreitä. Varsinainen syntymäpäivä oli torstaina, mutta koulu, harrastukset ja äidin iltavuoroviikko olivat esteinä juhliin. Viikonloppuna onnistui paremmin.

Hihittämisien, tirskujen, leikkien, vitsailun ja tietovisan ohella naposteltiin.


Tarjolla oli:

hevos muotoisia voileipiä,
itse tehtyä Daimia,
sipsejä,
karkkia,
kasviksia ja itse tehtyä paprikatahna-kermaviilidippiä, suklaakeksileivoksia,
vaniljatangon siemenillä maustettua jäätelöä suklaa- ja kiinuskikastikkeella,






ja juhlan kruunuksi oli koko sydämestä toivottu Amran suosikki hevosen kuvalla koristeltu täytekakku.


Kun se toive oli esitelty äidille, se aiheutti vähän stressiä ja miettimistä, mutta lopujen lopuksi tekeminen oli helpompaa ja tulos parempi, kuin mitä ikinä olisin voinut uskoa ja toivoa.
















Ohjeita laitan sen verran mitä ehdin, kun ensi lauantaina juhlitaan nuorimman tyttären synttäreitä ja siihenkin on nyt pikku hiljaa valmistauduttava :)



Johtopäätös 12v synttäreistä:
Juhlat olivat onnistuneita, kivaa ja hauskaa. Ensi vuonna toistetaan, mutta vanhemmille haetaan korvatulppia hyvin ajoissa....


Purjokeitto



Meidän perheessä syödään paljon keittoruokaa. Keitot kuuluvat Bosnian perintöön, niitä on helppo ja nopea tehdä, lapset tykkäävät, ja terveellisyydestä tulee kruunu kaikkien hyvien ominaisuuksien päälle.
Purjo on hyvä vihanes ja sen saatavuus on todella hyvä talvellakin. Se säilyy hyvin, ja sen takia purjokeitto kuuluu talviruokiin. Sen tekeminen on yksinkertainen kuin:

4 purjoa (n 1 kg)
500 g naudanjauhelihaa (kuutioitu liha käy myös, mutta silloin keittoaika on pidempi)
2-3 porkkanaa
1-2 tl suolaa tai 2 lihaliemikuutiota tai 3-4 tl Vegetaa
1 tl mustapippuria
1 tl tomaattipyrettä
3-4 rl öljyä

Ruskista liha ja lisää porkkanat. Lisää paloiteltu purjo, mausteet ja peitä vedellä. Keitä miedolla lämmöllä n. 45 minuttia.



















2.4.2013

Häränhännän pata

Viime aikoina Mikkelin kauppahallissa oli saatavana melkein jatkuvasti häränhäntää. Positiivinen uutuus! Yleensä luisen lihan saatavuus on huono! Joudun tilamaan Kangasniemen teurastamosta...
Seuraamassa muita blogeja, huomasin, että lähiaikoina häränhännät ovat olleet "muodissa". Lisään omankin reseptini häränhäntäkokoelmaan ja toivon, että luisen lihan suositus kasvaisi. Saatavuus ja valikoima olisi parempi.
Tähän herkkuun tarvitset:

1 kg häränhäntää
2-3 sipulia
6-7 perunaa
2 porkkanaa
2 paprikaa
1-2 tl suolaa tai 2-4 tl Vegetaa 
1 tl mustapippurijauhetta
2 tl punapaprikanjauhetta

Esikeitä häränhännät pari tuntia (minä keitän painekeittimessä puoli tuntia). Siirrä hännät valurautapataan, laita isommaksi palasiksi paloiteltut kasvikset sekä mausteet ja keitinliemi. Haudata uunissa 175 asteessa pari tuntia.


1.4.2013

Lihapullia ja huonosti pilkottua sipulia



Kaikilla on varmasti oma lihapullaresepti. On minullakin. En usko, että hirveästi poikkeaa muiden resepteistä, mutta ainakin erottuu joukosta huonosti pilkotun sipulin takia. En ole laiska. Käsi ei kestä. :(

700 g naudanjauhelihaa
1 sipuli
1 tl suolaa tai 3 tl Vegetaa
1 tl mustapippuria
3 rl vehnäjauhoa

Ripottele vehnäjauho tarjottimelle ja laita päälle lihaa, (huonosti) pilkottu sipuli ja mausteet. Sekoita taikina.

Tee oikein pienet lihapullat ja
pyörittele niitä vehnäjauhossa.
Paista öljyssä.

Huonosti pilkottu sipuli tekee lihapullista pähkinäsuklaatryffelin näköisiä :)
Elämässä pitäisi aina ajatella positiivisesti!


Tarjoa "tryffelilihapullat" paistettujen paprikoiden, keitetyn ja omenaetikalla maustetun broccolin ja muiden kasviksien kanssa (esim. tämä)



Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...