25.2.2017

Juustokakku trifle


Lahdin pitkästä aikaa taas kerran innostuneena salaiseen leivontarinkiin. Kannatti! Salainen leivontaystäväni ilahdutti minua sekä ihanalla paketilla, että ihanilla ohjeilla.

Ohjeet ovat monistettu jostain leivontakirjasta, jota minulla ei ole ja salainen leivontaystäväni on hyvin tutkinut minun blogiani ja intohimojani, ja niin lähettänyt minulle toinen toista houkuttelevampia juustokakkupohjaisia herkkuohjeita.

Ihastuin trifle-tyyliseen juustokakkuun lasissa ja kävin kirpparilta etsimässä sopivia hienoja laseja. En meinannut löytää mitään, mutta yhtäkkiä huomasin tämän ihanan jalallisen kulhon ja tajusin, että tämä on jopa parempi kuin se, mitä alun perin halusin.

Seuraava ongelma oli tuoreet mansikat. Herkku ei ollut tarkoitettu koristeeksi, vaan nautittavaksi, joten tuoreet mansikat ovat poissuljettu vaihtoehto. Tällä hetkellä myynnissä olevat mansikat tuskin tuovat mitään muuta nautintoa kuin visuaalista. Oli pakko käyttää pakastettuja.

Ohjetta en voinut seurata orjana muutenkaan, kun kulhoni oli toooosi iso, joten käytin sitä ideana ja loput keksin itse. Taas kerran onnistuin.


Pohja:
2 pkt Oreo keksejä

Täyte I:
800 g pakastemansikoita
1 dl vettä
1 dl hyytelösokeria
2 liivatelehteä

Täyte II:
4 dl kuohukermaa
250 g mascarpone juustoa
2 dl creme-fraichea

Lämmitä jäiset mansikat ja vesi kiehuvaksi. Jos käytät ulkomaisia mansikoita, keitä seosta 3 minuuttia. Lisää hyytelösokeri ja sekoita hyvin. Jäähdytä haaleaksi.

Laita liivatelehdet kylmään veteen likoamaan pariksi minuutiksi. Kaada vesi pois ja sulata liivatelehdet mikrossa (30 sekuntia/750W). Kaada sulatetut liivatteet mansikoihin ja sekoita hyvin. Anna hyytyä jääkaapissa noin puoli tuntia.

Poista kekseistä sisus ja laita se kulhoon talteen. Murskaa keksit, sulata keksitäyte mikrossa (n.1 minuutti/750W) ja kaada keksimurujen päälle. Sekoita hyvin.

Vatkaa kerma vaahdoksi. Vatkaa mascarpone ja creme-fraiche. Lisää vatkattu kerma ja sekoita varovasti. Halutessasi, voit lisätä 1-2 rkl tomusokeria. Minusta on parempi ilman.

Laita kulhon pohjalle noin puolet keksimurusista. Laita noin puolet juustoseoksesta. Laita viimeiseksi puolet mansikkaseoksesta ja toista kerrokset.

Nauti kylmänä!




video

24.2.2017

Suomi 100 v. – ruispiirakka


Koulun aikana olen oppinut tekemään aitoja riisipiirakoita. Itse asiassa, meitä opetettiin tekemään karjalanpiirakoita, mutta ennen kuin valmistuin, sain tiedoksi, että minun taidot riittävät pelkästään riisipiirakan väsäämiseen. Karjalanpiirakoiden nimi ja resepti on suojattu Eviralta EU:n direktiivien mukaan. Se kuitenkin aina maistui yhtä hyvältä.

Nyt minä tartuin leivontafoorumin haasteeseen, missä aihe oli leipoa riisipiirakan ”pikkuserkku”. Suomi 100 v. inspiroi minua mustikalla ja niin minä yhdistin riisipiirakan pohjan ja mustikkakukon täytteet. Tuli todella hyvää.

Ettei olisi tylsä, tein omalla tavalla niin kuin aina teen. Kerran vahingossa tehty muuttui tavaksi ja (tykkäätkö vai et) nyt minä paljastan, että minun riisipiirakat ovat aina rapeita ja melko kovia, enemmän keksimäisiä juuri siksi, koska tykkään niistä sellaisina. Se menetelmä ja oma ohje on kehitetty siksi, että ostin karkeaa täysjyväruisjauhoa, nappaamalla sen kauppahyllystä lukematta mitään. Piirakoista tuli jotain ihan muuta, mutta juuri siitä tykkäsinkin. Ja mustikoiden kanssa nyt löysin täydellisen parin.

Voit itse tehdä tavallisen taikinan, mutta suosittelen kokeilemaan minunkin versiota. Se on mahtavan hyvää!


Suomi 100 v. – ruispiirakka

Täyte:
4 dl mustikoita
3 rkl sokeria
2 rkl perunajauhoja
Taikina:
2 ½ dl karkeaa täysjyväruisjauhoja
1 dl vehnäjauhoja
1 tl suolaa
1 ½ dl vettä
1 rkl öljyä
Voiteluun:
50 g sulatettua voita
Sekoita kulhossa jäiset mustikat, perunajauho ja sokeri.
Sekoita toisessa kulhossa ruisjauhot, vehnäjauhot ja suola. Lisää vesi ja öljy ja vaivaa tasaiseksi. Jaa taikina 12 osaan. Peitä kelmulla etteivät ne kuivu. Tee pieniä palloja ja kauli jokainen ohueksi soikioksi. Levitä täytettä piirakan keskelle. Nosta taikinareunat täytteen päälle piirakan keskiosasta. Rypytä reuna etusormilla    kevyesti painaen ja siirrä pellille.

Paista piirakoita 275 asteessa noin 12-15 minuuttia. Sivele päälle saman tien reilusti voisulaa. Älä säästä.






Salainen leivontaystävä 38


Ei tarvinnut paljon miettiä kun blogiystäväni ehdotti, että tulen mukaan SLY 38- rinkiin. Olen pitänyt pienen tauon, mutta nyt palasin takaisin.

Jo ystävänpäivänä olen ehtinyt noutaa salaisen leivontaystäväni lähettämän paketin, mutta nyt vasta tuli hetki, kun kerkeän jakamaan sen sisällön ja minun suunnitelmia teidän kanssanne.
Kuva kertoo enemmän kuin tuhat sanaa ...









Emo muisti kaikkia. Kiitos ♥







20.2.2017

Olipa kerran pulla... ja taikuri leipuri (Presso Paakari 2017 -kisa)

Presso Paakari 2017
Photo by Kristiina Hemminki
On hyviä työpaikkoja ja hyviä työnantajia. On työpaikkoja, joissa alaisia otetaan mukaan vaikuttamaan, ja niitä huomioidaan, kannustetaan ja palkitaan. Oma työpaikkani on juuri sellainen. Siltikin, en voi ylpeästi sanoa, että oma työnantajani ikinä olisi kannustanut minua tekemään tavallista parempaa ja maukkaampaa PULLAA, juuri sellaiseksi miten mielikuvitukseni voi ikinä keksiä. En myöskään voi sanoa, että työnantajani olisi ikinä estänyt minua tekemästä sellaisen. Työnantajani on puualan yritys ja ainoastaan sen ruokalasta saa jonkun muun yrityksen tekemää pullaa. Siinä kaikki. Leivonta ei meillä ole ykkössijalla.

Presson kahviloiden ketjussa leivonta on ykkössijalla ja siellä jo toista vuonna järjestettiin omien leipureiden keskeinen kilpailu, jossa etsittiin ja palkittiin ketjun paras pullanpaistaja, joka parhaiten osoittaa ammattitaitoa, suunnittelukykyä ja lahjakkuutta leivonnassa. 

Presso-kahviloita kautta maan löytyy 26 ja kilpailuun oli tänä vuonna hakenut 17 työntekijää. Finaaliin pääsi 8 parhaiten ideoituja pullauutuuksia. Finalistit kokoontuivat ihanaan ja oikein hyvin varustettuun Lantmännen Unibake koekeittiöön, missä he paikan päällä leipoivat omat unelmapullat.

Presso Paakari 2017

Presso Paakari 2017

8 pullakaunotarta vietiin raadille päätettäväksi ja löydettäväksi kaunein, maukkain ja asiakkaan näkökulmasta halutuin innovatiivisuus pullan maailmassa.
Itselläni, kolmen muun bloggaajakollegan kanssa (Anni http://www.anninuunissa.fi/  Saara http://www.viimeistamuruamyoten.com/ ja Tiia http://minakokeski-ikainen.blogspot.fi/ ), tuli mahdollisuus seurata paikan päällä kisan etenemistä.

Presso Paakari 2017

Oli mahtava fiilis kahden vuoden jälkeen astua taas ammattikeittiöön ja seurata leipureita työskentelemässä, hengittää täysillä pullan tuoksua ja seurata ison kasan pullia paistumassa pinnauunissa. Tunsin oloni kotoisaksi.

Presso Paakari 2017

Presso Paakari 2017

Vielä parempi oli seurusteleminen ja leipureiden tarinoiden kuunteleminen. Kuulin tosi mielenkiintoisia pullankehitystarinoita, mm. miten upea Daim-pulla oli kehitetty vähentämään hävikkiä, kun kahvilan vitriinissä uhkasivat Daim-kakut pian mennä vanhoiksi.

Leipurit työskentelivät reippaasti, taidokkaasti ja iloisesti. Ammattitaito, itsevarmuus ja aika antoivat aihetta mukavaan keskusteluun ja tuen antamiseen keskenään. Kilpailuhenki oli hyvä ja meininki reilu. Kaikilla oli hauskaa.

Presso Paakari 2017

Presso Paakari 2017

Presso Paakari 2017

Presso Paakari 2017

Presso Paakari 2017

Mikkeliläisenä, olin erittäin onnellinen, kun leipureiden finalistien joukosta löysin kilpailijan Mikkelin Pressosta. Voi kuinka toivoin, että voitto tulisi kotiin!

Presso paakari 2017
Presso Paakari 2017

Presso Paakari 2017

Presso Paakari 2017

Presso Paakari 2017

Onneksi en tarvinnut itse arvioida taikurileipureiden mahtavuuksia. Siihen ryhtyivät Presson ketjupäällikkö Janne Kulovuori, kehityspäällikkö Jussi Ulanen SOK Matkailu- ja ravitsemiskaupan ketjuohjauksesta, Lantmännen Unibaken avainasiakaspäällikkö Piia Töllinen sekä kolumnisti, bloggaaja Olga Temonen. Me muut pääsimme syömään kauniisti katetusta herkullisesta noutopöydästä ja maistelemaan kilpailupullia odottaen raadin päätöstä.


Silmieni edessä oli toinen toista kauniimpi ja maukkaampi pulla. Ajattelin, että raati oli pulassa pullien takia. Päätös oli varmasti vaikea, mutta ei kuitenkaan mahdoton.

Presso paakari 20017
Voittajakolmikko (kuva:SOK)
Presso Paakari 2017 voittaja
Presso Paakari 2017 2-sijaPresso Paakari 2017 3-sija
























Jonna Vanha-Honkon kehitetty Puolukka-kinuskiwiener vei voiton Oulun Pressoon ja ohjeen kehittäjän Kööpenhaminaan leipurikouluun, mikä olikin kisan voittajan pääpalkinto. Puolukan ja kinuskin vastustamaton liitto voisi jopa nostaa tämän pullan Suomi100 tuotteeksi.

Presso paakari 2017
Puolukka-kinuskiwiener, Presso Paakari2017 voittajapulla (kuva: SOK)
Presso Paakari 2017 Puolukka-kinuskiwiener

Toiseksi nousi Kuopiolaisten Mikko Martimon kehitetty Ananaspulla, jossa ananaksen lisäksi ihanasti maistui inkivääri. Aivan upea, raikas ja moderni makuyhdistelmä.


Presso Paakari 2017 Ananaspulla

Presso Paakari 2017 Ananaspulla



Kolmassijalla paikkansa löysi Kouvolaisten Topias Sundquistin Suklaa-cremewiener, mikä ihanan ulkonäön ansiosta luokiteltiin jälkiruokatasoiseksi pullaksi.

Presso Paakari 2017 Suklaa-cremewiener

Presso Paakari 2017 Suklaa-cremewiener


Kaikki muut olivat nelossijalla. Näin päätti raati. Kisa oli muutenkin liian tiukka, joten tämmöinen loppuratkaisu oli varmasti helpoin ja reiluin.



Random järjestyksessä listaan teille ne nelossijat.

Mikkelistä tuli Maarit Ukkonen ja ihana, raikas ja maukas Sitruunainen pulla, jossa sitruunan maku oli korostettu ripauksella vaniljaa.

Presso paakari 2017 Sitruunainen pulla

Presso paakari 2017 Sitruunainen pulla

Halikosta tuli kaksi kilpailijaa ja kaksi ihanaa ja erikoista pullaa:

Sarianna Vennosen Rahkainen suklaa-appelsiinipulla, mikä oikeastaan oli näyttävä Cup Cake-pulla

Presso Paakari 2017 Rahkainen suklaa-appelsiinipulla

Presso Paakari 2017 Rahkainen suklaa-appelsiinipulla

ja Susanna Laineen erikoisesti yhdistetty Valkosuklaa-salmiakkiwiener, mikä oli varmasti erikoisin pulla, mitä olen ikinä maistanut.

Presso paakari 2017 Valkosuklaa-salmiakkiwiener

Presso Paakari 2017 Valkosuklaa-salmiakkiwiener

Kouvolasta myös tuli kaksi kilpailupullaa, joista toinen on Jonna Vauhkosen, asiakkaiden pikkupullan pyyntöön inspiroitu ihana pienempi Mansikkamurupulla, joka täyttää pienemmän makeanhimon.

Presso paakari 2017 Mansikkamurupulla

Presso Paakari 2017 Mansikkamurupulla

Tampereelta tuli Sallamari Jolkkosen ”hävikistä herkuksi”-periaatteella kehitetty Daimpulla.

Presso Paakari 2017 Daimpulla

Presso Paakari 2017 Daimpulla

Kisan jälkeen, pääsimme kaikki yhdessä tuunaamaan ja kehittelemään laskiaispullalle uudet kasvot. Käytettävissä oli meitä varten juuri paistetut pullat, kierrepullat, croissantit, donitsit, munkit, piirakat ja sämpylät, ja Meiran isosta valikoimasta poimittu laaja valikoima erilaisia strösseleitä ja koristeitä, mantelimassaa sekä hilloa, Nutellaa, tuoreita marjoja… mielikuvitus oli vaan rajana.

Presso Paakari 2017

Presso Paakari 2017


Tuunauksen jälkeen, meitä opastettiin, miten ottaa laadukkaita kuvia omista leivonnaisista. Kuvakoulua meille piti Kristiina Hemminki Fotonokkasta. Opimme paljon uusia vinkkejä kuvien taustan stailaamisen ja päivänvalon käyttämisen hyödyksi.

Presso Paakari 2017 Kristiina Hemminki

Oli tosi ihana nähdä oma pulla Kristiinan objektiivin kautta. Aikamoinen ero, eikö niin? Joku leipureista sanoi, että jopa paremman näköistä kuvassa kuin livenä. Totta!

Presso Paakari 2017 Kristiina Hemminki
Photo by Kristiina Hemminki
Presso Paakari 2017 Sanja Alisic
Photo by Sanja Alisic



Kaupallinen yhteistyö
Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...