The Paholaisenkakku isälle

24.11.2014



Saman aikan kun leivosin naapureille, leivoin myös yhden kakun meidän perheen isälle. Olihan perjantai päivä, mutta ohjeessa lukee, että kakun maku paranee vanhetessaan, niin kokeilimme sitäkin. Piti paikkansa. 
Se on jo toinen Slyni resepti mikä kokeilin ja samalla otin käyttöön uusi  ♡-vuokani. Ihana. 
Kakun lisäksi taikinasta on riittänyt myös kymmenelle muffinssille, mistä kaksi ovat lähteneet naapureille

The Paholaisenkakku

5 dl vehnäjauhoja
4 dl sokeria
1 dl tummaa kaakaojauhetta
1 tl suolaa
1 tl soodaa
1 tl vaniljasokeria
1-2 tl kardemummaa
2 kananmunaa
2 ½ dl kahvikermaa
125 g voita

Sekoita kaikki kuivat aineet keskenään isossa kulhossa. Lisää munat, kahvikerma ja lopuksi sulatettu jäähtynyt voi. Kääntele ainekset varovasti sekaisin, vältä liikaa sekoittamista, sillä se tekee kakusta kumimaisen. Kaada taikina jauhotettuun vuokaan (voit myös voidella vuoan ja ripotella mantelilastuja ympäriinsä) ja paista uunissa 175 asteessa n. 1 tunti. Kakun maku paranee vanhetessaan ja kakku on parasta kylmänä.

Kiitos Slyni-29!


4 kommenttia

  1. Ihanaa että taas kokeilut reseptiä ja että vuokakin tuli käyttöön. Pitäisi itsekkin kokeilla tuota kakkua.

    T: Slysi

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kannattaa kokeilla. Se on todella maukas. Kiitos tästä ihanasta ohjeesta.

      Poista
  2. Anonyymi2/9/19 17:57

    teen suunilleen samalla reseptillä mutta itse käytän oikeata suklaata ja aitoa kaskaovoita sekä minun reseptissä ei sisällä kardemummaa sekä kuorrutan kakun sokeri Valkuais seoksella. kardemumma mielestäni pilaa reseptin mitta se on maku asia....

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kardemummasta olen aivan sama mieltä, mutta tämä oli SLY-peli ja jouduin kokeilemaan saatua reseptiä. En laita kardemummaa edes pullataikinaan, kun en tykkää olenkaan. Kirjoitin tästä täällä: https://sokerivaltakunta.blogspot.com/2016/04/kultuuriero-shokki-munkkienkin-kautta.html

      Poista

©Sokerivaltakunta. Sisällön tarjoaa Blogger.