25.8.2013

Mustikkainen charlotte





Viime kuussa "Mansi-misu" oli oikea menestys. Eräs ystäväni maistoi ja ehdotti, että kauden mukaan ehdottomasti kannattaa tehdä "Vattu-misu", "Musti-misu"...jne. Kokeiltu ja toiminut niin hyvin, etten ehtinyt edes kuvia ottaa. Harmi! Hyvän maun lisäksi, olivat hyvän näköisiä leivoksia.
Mansikkainen charlotte oli kanssa ihanaa. Siitäkin muunetun marjasesongi mukaan ja tässä nyt teille ihana mustikkainen charlotte:


2 pkt savoyard-keksejä                                         
Puolita keksit ja laita puolikkaat irtopohjavuoan ympärille ja pohjalle.

täyte:

½ l maitoa
3 rl sokeria
1 dl maissitärkkelystä
2 keltuaista
1 rl vaniljasokeria
100 g voita

Keitä kiisseli maidosta, sokerista keltuaisista ja maissitärkkelyksestä ja lisää voi. Laitetaan voi kuumaan kiisseliin sulaamaan ja sekoitetaan hyvin.
Laita keksien päälle. Jäähdytä. Laita päälle mustikoita.

päälle:                                                            


5 dl kermaa
2 rl vaniljakastike-jauhetta
2 rl sokeria

Vatkaa hyvin ja laita mustikoiden päälle.
Koristele mustikoilla.







23.8.2013

4 makeaa viikkoa

Sokerivaltakunta oli viettänyt 4 viikkoa harjoittelijana Mikkelin parhaassa konditoriassa, Ramin konditoriassa. Koko kesälomani vietin siellä ja se olikin elämäni makein kausi. Olen oppinut paljon uutta ja en malta odottaa, milloin pääsen sinne uudelleen. 
Kiitos henkilökunnalle sekä Liedes- ja Huikkuri-perheille.
Kaikille Mikkelin (ja Kouvolan) ohikulkijoille suosittelen viettämään matkataukoja Ramilla, sillä paikka on vierailun arvoinen. Syömäsi leivokset jää pitkään muistoosi. Voit myös napata niitä mukaan, vaikka tuliaisiksi. Jos nälkä yllättää , sieltä saat ihania suolaisia ja lounasaikana keittoa ja salaattia. 

Eli, ei muuta kuin Ramin konditoriaan.... Sinne minäkin tulen kohta uuden harjoittelujaksoon :)



18.8.2013

Kanttarellipiiras



Elokuun ruokahaasteen teemana on piirakka ja isäntä on "Onkö nälkä?"-blogi. Osallistun oman perheen suosikkiohjeella kirjasta: Parhaat ruokasienet ja maukkaimmat sieniherkut (WSOY), Irma Järvinen, Lasse Kosonen, Marita Joutjärvi.
Ohje on tarkoitettu kangashaperolle, mutta itse käytin kanttarellejä, sillä se on miedompi, maukkaampi ja helpommin saatavilla.

Pohja:                                                                

150 g voita
2 dl vehnäjauhoja
1 dl juustoraastetta
3 rkl vettä
Täyte:
200 g kanttarelliä
100 g tuorejuustoa (käytin mascarponea)
2 dl ruokakermaa
2 munaa                                                                                                   
1 dl juustoraastetta
1 rkl vehnäjauhoja
½ tl yrttisuolaa (käytin 2 tl Vegetaa)
1 tl paprikajauhetta pinnalle ripoteltuna

Nypi rasva ja jauhot keskenään. Sekoita rasva-jauhoseokseen juustoraaste ja vesi. Painele taikina piirasvuoan (halkaisija n.27 cm) pohjalle ja paista 225 asteessa puolikypsäksi.
Paloittele sienet ja levitä ne puolikypsälle pohjalle. Sekoita täytteen muut ainekset keskenään ja kaada seos sienille. Jatka kypsentämistä vielä noin 30 minuuttia.




14.8.2013

Palkinto Muru-muodossa

Eilen postilaatikosta hymyili pieni salaperäinen paketti. Siinä luki: sis. kilpailupalkinto... Avasin innolla. Sieltä paljastui ihana Muru-keittokirja.


Täytetyt paprikat ovat valittu vihanes.net:in kuukausireseptiksi heinäkuussa, 2013.
Toivottavasti monet muutkin Bosnian ruoat löytää tiensä suomalisiin pöytiin..


12.8.2013

Aurinkoinen pannupizza



Iltapalaksi tein pizzaa löysästä taikinasta oliiviöljyllä runsaasti voideltulla uunipellillä. Taikinaan laitoin:
2 dl vettä
1/4 palaa hiivaa
1 tl sokeria
1 tl suolaa
3,5 dl vehnäjauhoa.
Päälle laitoin paseeraattua tomaattia, oreganoa, raastettua kermajuustoa, kebablastuja, tuoreita herkkusieniä, aurinkokuivattuja tomaatteja, mozzarellajuustosivuja ja lisää oliiviöljyä.....
Tuli ihanaa....

10.8.2013

Maistuisiko kokonainen karitsa???



Monesti kuullaan valitusta, että lampaan liha haisee villalle. Niin minustakin...joskus. Varsinaisesti keitetty lammas ei ole minun suosikkilistalla, mutta vartaalla paistettu kokonainen karitsa voittaa kaiken.
Bosniassa on perinne vappuna käydä mökillä, joen rannallla tai vaikkapa omassa pihassa (niin kuin tänään meillä) ja paistaa porukalla kokonainen karitsa. Lisukkeena syödään vain vaaleaa leipää ja kevätsipulia. Ai miten ihanaa. Vielä paremmin juhla sujuu kun tietää, että meillä on toinenkin vappupäivä pyhänä, siis ehtii palauttamaan :-)
Tänään ei olekkaan mikään vappu, vaan suurempi juhla, Ramadan juhlan toinen päivä, jota porukalla juhlimme. Tässä nyt muutamia kuvia tästä menetelmästä. Tarkempaa ohjetta ei tarvitsekaan, sillä karitsa on maustettu pelkällä suolalla ja paistettu noin 4 tuntia.
Jos tommosta laitetta ei omista, pyöritä vartta käsin kavereiden ja perheen kanssa vuorotellen ja muista pitää hauskaa. Lihan maku tällä tavalla on mahtava ja kaiken vaivansa arvoinen!!!













Bosniassa tehdään myös näin:






9.8.2013

Ruusumehu

Ensimmäiseksi haluan teitä muistuttaa, että kauppoihin tuli nyt myyntiin Lepotica-luumuja ja nyt on oikea hetki tehdä luumupiirakka.



RUUSUMEHU

n. 10-12 punaisten voimakkaasti tuoksuvien ruusujen terälehdet
1 rl sitruunahappoa
3 l vettä
sokeria maun mukaan

Laita ruusun terälehdet lasipurkkiin, lisää vesi ja sitruunahappo. Peitä purkki (ei tiivisesti!) ja laita aurinkoiselle paikalle pariksi päiväksi. Siivilöi ja pullota. Nauti kylmänä ja lisää sokeria maun mukaan. Saat todella raikkaan juoman!
Tämä mehu säilyy jääkaapissa pari viikkoa, mutta jos haluat sitä pidemmäksi ajaksi, lisää sokeri ennen pullottamista niin se säilyy paremmin.

8.8.2013

Vohvelit ja etnoruokakaupan vierailu







Viime viikonloppuna olimme reissussa. Matkan pääkohde oli Turun hautausmaa, sillä isän hautakivi on valmis. Veljekset Alander ovat hoitaneet hommansa hienosti. Kiitokset.




Kävimme myös Naantalissa, hakemaan puuttuvat muumit omaan laaksoon takaisin :D Se oli oikein mukava osa tästä matkasta ja lapset nauttivat totaalisesti. Me kaksi aikuista myös. Paikka on mahtava ja sinne kannatti mennä.


Samalla kävimme etnokaupoissa täydentämään ruokavarastoanmme (Vegeta oli lopussa → hätätilanne). Kävimme Helsingin Ararat-kaupassa (Vanha talvitie 13-15), Helsingin lihakaupassa (Kulmavuorenkadulla) ja Turun Deli-marketissa (Eerikinkatu 5). Sieltä tuli muun muassa 15 kg naudanlihaa ja 6 kg Vegetaa. Ja kaikkea muuta...










Vohvelia himotan jo jonkun aikaa ja olen yrittänyt saada niitä jostain, mutta se ei ole onnistunut. Oli pakko mennä itse hakemaan. Samana päivänä kun tulimme kotiin, aloitin niiden teon:




500 g sokeria
1 l maitoa
Keitä pienellä lämmölla paksuksi kinuskiksi (keittoaika noin 3½ tuntia). Jähdytä. Itse keitän kinuskia aina illalla ja jatkan seuraavana aamuna.



Vatkaa 250g margariinia, lisää jäähtynyt kinuski ja vatkaa sileäksi kreemiksi. Levitä vohvelilevyjen päälle ja pinota levyt.




Laita pelti päälle ja pellille painoa (itse laitoin 4 maitopurkkia) ja anna olla jääkaapissa vähintään 2 tuntia ennen leikkaamista.




Sen jälkeen ei enää tarvitse odottaa mitään, voi nauttia vohveleita vapaasti :)






Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...