Satenkaari m&m's jäätelö

7.3.2013




Bosnian sodan aikana haaveilimme ruoasta, kaikista eniten makeasta.
Kotona ruokavarasto oli aika niukka. Ruoka-avustuksesta saimme joskus sokeria ja maitojauhetta. Perustarvikkeita sai joskus ostaakin, jos kaupasta löytyi ja jos raha riitti. Tarjonta oli kuitenkin todella todella huono ja rahatilanne vielä huonompi. Sotahan se oli...
Niistä vähäisistä tarvikkeista oli aina tuumattu jotain herkkuja (ainakin silloin ne olivat herkkuja). Säilytys oli myös tökkinyt, sillä meillä ei ollut sähköä, melkein ollenkaan. Kesäkaudella tuli ehkä pari tai kolme tuntia sähköä 30-40 päivän välein. Silloin olisi pitänyt olla tehokas, että saisi nauttia jäätelöstä. Ensin laitettiin jenkkikaappi päälle ja sitten vauhdilla vatkattiin kananmunat ja vatkattiin dr. Oetkerin kermavaahtojauhetta (se oli mustassa pörssissä myynnissä ja melkein jokainen sentti meni siihen, jos sitä vain sai jostain), että saisi mahdollisimman nopeasti jäätelön koottua, sillä sähköt voisivat loppua kesken pakastusvaiheessa. Monesti oli käynyt niin. Silti makea herkku oli syöty. Pääsäännöllisesti se oli maustettu pelkästään vanilja-aromilla, mikä jäi ruokavarastoon jo ennen sotaa, kun sitä ei kukaan ollut käyttänyt, mutta sodan aikana sekin kelpasi.
Viime viikolla Herkkuhovi herätti sotamuistoja maitotiiviste-ohjeella. Meillä oli vastaava sotaherkkuna, mutta sieltä vaan puuttui voi. Siihen ei ollut varaa. Nautimme siitä suoraan suuhun lusikalla ja se vielä maistui hyvälle. Muistutti valkosuklaata (vaikkei ollut edes lähelläkään sitä).
Muistin tämän jäätelöohjeen, kun ajattelin mitä terveellistä jälkiruokaa voisin tarjoilla omille lapsilleni, sillä kun otetaan kaikki sodan E-koodit pois ja korvataan ne laadukkailla raaka-aineilla, tämä onkin todella terveellinen ja ravitseva jälkiruoka lapsille. Sitä voi tuunata myös miten haluaa. Minä tuunasin sen nyt m&m's karkeilla, koska osallistun tällä reseptillä m&m's reseptikisaan.


Jäätelöohje:

5 kananmunaa (nyt sodan ulkopuolella voi valita vapaasti omega, luomu tai vaikka kaikki kerralla ;))
5 rkl sokeria
2 rkl vaniljasokeria
5 dl kermaa
1 pussillinen m&m's karkkia

Vatkaa kananmunat ja sokeri kovaksi vaahdoksi. Vatkaa kerma kovaksi vaahdoksi. Yhdistele munavaahto ja kerma ja lisää m&m's karkit ja sekoita lusikalla. M&m's karkit pikkaisen sulavat ja antavat sateenkaaren värin jäätelölle. Lapset ovat ihan hulluina siihen. Yksi hyvä asia tässä jäätelössä on se, ettei sitä tarvitse sekoittaa pakastusvaiheessa ollenkaan, vaan sen koostumus pysyy hyvänä, vaikka jätät sen vain olemaan pakastimessa.









Ei kommentteja

©Sokerivaltakunta. Sisällön tarjoaa Blogger.